Kun juttu ei luista

En oikein ole kirjoitustuulella, joten annetaan kuvien kertoa omaa kieltään.

Varisten viikko

Rauhalassa on ollut aika hiljaiseloa taas viimeaikoina, ei siis oikeastaan uusia remonttikuulumisia, joten mennään pihalle.

Tuo vasemmanpuoleinen mänty on tämän kesän ollut variksenpoikien kotina. Eipä sitä juuri ole huomannut, ellei lasketa männynjuurelle levinnyttä valkoista kakkaläimärettä. Itseasiassa pesää aloin etsimään lähinnä siksi, kun ihmettelin, miksi varikset ovat niin hiljaa :)

Keskiviikkona poikaset sitten jättivät pesän ja hiljaisuus sillä rintamalla loppui kuin taikaiskusta. Tietenkin kameran akku oli juuri silloin tyhjä, enkä saanut talteen ensimmäisiä "ulkoilukuvia" variksista. Onneksi ne ovat viihdyttäneet meitä vielä loppuviikostakin.

Etsi varis ;) 

Kolme poikasta varmuudella tuosta pesueesta selvisi, yksi löytyi jo joitakin viikkoja sitten pihalta.

Saa katsoa, pesitäänkö täällä ensivuonnakin, toivottavasti.

Varisten lisäksi ainakin västäräkit ovat selvästi saaneet pesintänsä onnistuneeseen päätökseen. Västäräkkien pesää emme onnistuneen löytämään, vaikka pariskunta aktiivisesti pihassa on pyörinytkin. Nyt on ollut liikkeellä vähän pienempiä ja ei-niin-varmoja kavereita jokusia.

Pahoittelen kuvien surkeutta, mutta pokkari on auttamattoman rajallinen kuvausväline.

Mukavaa viikonalkua itse kullekin :)

Jätelaudan uusi elämä keittiössä

Kun ostimme Rauhalan, keittiössä oli yksi "huonekalu"; jos tuota nyt sellaiseksi voi kutsua. Aluksi inhosin koko omituista viritelmää ja olen monesti komentanut isäntää kantamaan koko rohjon polttopuukasaan, mutta koska polttopuille ja jätepapereille tuo rumilus on ollut sangen käyttökelpoinen kapine, niin se on aina kuitenkin saanut jäädä toistaiseksi paikalleen.

Nyt kun olen sitä tuossa vuoden päivät katsellut, niin olen alkanut huomaamattani pitää siitä.

Nyt kun vihdoin olemme saaneet keittiön katon maalattua ja hyllyntakaisen hirsiseinän siistittyä ja öljyttyä, iski inspiraatio alkaa tuunaamaan tuota kehikkoa. Siivo ja suojauspahvitkin olivat vielä sopivasti keittiössä valmiina seinän laiton jäljiltä, niin mikäpä siinä uutta sotkua tehdessä.

Alkuperäinen kehikko

Pikkuisen suunnittelutyötä ja mittailua ja passitin isännän sahailemaan jätepuukasasta sopivat osat hyllyyn. Minulta kun tuo määrämittaan ja suoraan sahaaminen ei ainakaan käytössä olevilla työkaluilla suju, ei sitten niin millään (tuli taas huomattua tuossa kasvilavaa väkertäessä, kyllä ne laudat katkeilevat, ei siinä  mitään, mutta työn jälki on niin luokatonta, etten sitä todellakaan keittiöön tahdo ;)

Niinhän siinä taas yllättäen kävi, että tekemisen touhussa työkuvien ottaminen jäi hyvin vähiin. Muistin kameran olemassaolon tasan yhden kerran projektin aikana... 

Kehikko ja hyllyjen tukilaudat maalattuna

Noin käytännössä ilmaiseksi hyllyksi olen tulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Tuo maalikin kun oli harhaostos, jonka piti päätyä keittiön kattoon, mutta jäi sitten kuitenkin kuivumaan purkkiinsa, kun katto tuli maalattua valkoiseksi aiemmista suunnitelmista poiketen.

Ja käytössä

En ole vielä kovin aktiivisesti alkanut hyllyä täytellä, koska oven pielilaudat puuttuvat vielä välistä. Puuhella-leivinuuni-kompleksi odottaa myös vielä hiontaa ja pintakäsittelyä, joten hylly tulee tyhjentymään vielä kerran jos toisenkin. Muutenkin tekele on vielä vaiheessa, tuo tuskin on lopullinen väri ja hiukan haikailisin koristelistoja vielä siistimään hyllykköä.

Pääasia tässä kohtaa on kuitenkin se, että sain vihdoin kattiloille, pannuille, purkeille ja purnukoille jonkin paikan. Tuo tavaramäärä kun on tähän asti asunut työpöydällä ja astiankuivauskaapissa alahyllyn laatikoita lukuunottamatta.

Ehkä tästä todella vielä jonakin päivänä tulee ihan toimiva ja kiva keittiö, nyt taas helpotti huomattavasti :)

 

Ryteiköstä kukkapenkiksi

Meillä on vihdoin ihan oikea, ensimmäinen kukkapenkki. Siis tiedättekö sellainen siisti, rajattu, hyvin perustettu... Ei niin, että ne pihan harvat kukat vaan rönsyilee ja valuu jossakin, niinkuin tähän asti.

Yhtään iloa ei vähennä se, että saunanedustan ilme muuttui aika radikaalisti parempaan suuntaan.

Saunanedusta aamulla

On hyvin harvoja sellaisia kasveja, joista en pidä ja vielä harvinaisempia ovat ne, joita inhoan. Koristevadelma on yksi niistä. Tuollaisena rankkukasana vuohenputkiviidakossa se on ehkä ruminta, mitä pihalla voi mun mielestäni kasvaa. Ja sitä oli sitten saunanvierusta tietysti täynnä. Ei muuta kuin isäntä talikonvarteen, niin alkoi kummasti helpottaa ;)

Pääsin toki itsekin hommiin, kun pahimmat oli raivattu. Saunan takana oli sopivasti kattotiiliä, joten reunusaineita ei tarvinnut kaukaa hakea, niinkuin ei multaakaan. Multakasan peittona olevan pressun reunan esiinkaivaminen tosin osoittautui aika projektiksi, tuo kasa on tainnut tuossa olla hetken peitettynä... 

Eihän tätä lapioi Erkkikään

Joten kyljestä sisään.

Vielä vähän isäntää ja talikkoa, niin pääsin repimään vuohenputken juuria ja asentelemaan kattotiilet paikalleen.

On aina niin motivoivaa tehdä jotakin, kun tuota ryönää tulee esiin kaikkialta.

Ja valmista. Siis sinänsä.

Oikeasti, tuo on aina niin antikliimaksi, kun saa jaetut perennat penkkiin. Ympäristö on mullalla ja myllerretty, penkissä on jokunen kärsineen näköinen loippana. Hihku tässä sitten taas kerran riemusta.

Vaikka miten tietää, että ensi vuonna tuo on ihana, niin jotenkin tänään se ei jaksa hymyilyttää.

Onneksi tuossa oli ne kaameat puskat, niin voin olla iloinen, kun ne ovat poissa ja näkymä siksi paljon kauniimpi kuin ennen :)


Penkki tulee vielä saamaan maanpeitekasvit ja keskelle köynnöksen, ehkä jotakin aikaista kevätkukkijaa saatan tuohon vielä piilottaa, mutta noin periaatteessa saimme kerrankin täällä jotakin kerralla alusta loppuun tehtyä. Siinäkin on kyllä aihetta iloon :)

Huomenna täytyy käydä hakemassa nurmikonsiementä, sitten aina myllätessään kylvää jonkun läntin nurmikkoa. Ehkä jonakin vuonna sitä on pihassa enemmän kun vuohenputkea ;)


Hauskaa alkavaa viikkoa :)

Vartiointijärjestelmän vuosipäivä

Tätä ajan kulumista ei oikein voi ymmärtää, mihin tämä vuosi on mennyt? Tai no, ympärilleen katselemalla sen kyllä huomaa, mutta silti. Aika kuluu niin äkkiä, ettei vanha enää pysy perässä.

Meidän "pikkuinen" täytti eilen vuoden <3

Riku vauvana

Muistan kuin eilisen päivän sen hetken, kun tuo kuva on otettu. Niistä fiiliksistä voi lukea täältä.

Vartiointijärjestelmä saapui kotiin hiukan epäuskottavana, mutta voi, niin suloisena pakkauksena <3

Meidän söpöläiset olivat hetken ihan saman kokoiset. Eivät ole enää ;)

Kuinka monet kymmenet naurut tuo höppänä on tarjoillut hölmöillessään honteloilla jaloillaan ja suunnattomalla osallistumisinnollaan mukana kaikkialla. En oikein tiedä, miten ilman tätä kaveria, olisin tästä monien stressien vuodesta edes selvinnyt.

Harmittaa vallan vietävästi, että tietokoneeni kovalevy sanoi työsopimuksensa irti. Meni siinä toki remonttikuviakin, mutta eniten ärsyttää, että siinä hävisi lähes kaikki Rikun pentukuvat. No, toisaalta, jos niin ei olisi käynyt, tästä postauksesta tulisi valtavan pitkä ;)

Meidän pikkuisesta on kasvanut varsinainen monitoimilaitos. Onnistuu puutarhatyöt, maansiirtohommat, vahtiminen, hämähäkkien torjunta sisätiloista ja vaikka mitä muuta. Tietysti sitten ne koirien perushommelit kaupan päälle, nyt nousee jo koipikin lähes joka pissalle :)

Mamman kanssa mennään vaikka puuhun, niinkuin kunnon seuralaisen tietysti pitääkin ;)

Ensimmäinen virtaavan veden yitys sillalla.

Tänään Riku teki mamman todella ylpeäksi ja onnelliseksi tulemalla takaisin kotiin, vaikka Noki jatkoi vielä luvatonta omatoimilenkkeilyään.

Ja niin, onhan tuo suloinen pentu todella muuttunut hiukan uskottavammaksi vartiointijärjestelmäksi.

Enää vuosi ja pikkuisen voi laskea aikuisten kastiin ;) Sitä odotellessa...

Kiirettä ja iloa :)

Kuinka ihmeessä tälläisen projektin keskellä elävä ihminen saa edes päähänsä lähteä lyhyeenkään koulutukseen kesken pahimpien kevät-tohinoiden? No, sitä se on, kun ei ole järjellä pilattu ;) Onneksi sentään koulutus on ollut niin mieleistä ja mielenkiintoista, että muistiinpanovihko on täyttynyt oikeasti koulutukseen liittyvästä materiaalista, eikä pihasuunnitelmista, kuten olisi helposti voinut käydä.

Onhan se silti vähän välillä harmittanut, ettei ehdi, eikä niin jaksakaan pihalla puuhastella kun opiskelu täyttää elämää niin täysin nämä pari viikkoa; ei onneksi kauempaa. Aamuisin kelistä riippumatta on silti ollut ihan pakko käväistä aamukahvimukin kanssa kurkkaamassa, miten vihdoin paikalleen saadut ja rankasti jaetut maksaruohot voivat

Hyvinhän ne voivat, kasvu on ollut ihan järjettömän nopeaa :)

Ja tietysti vielä tarkistamassa toisen kukkapenkin tilanne.

Mikä ihme näitä vaivaa? Ne kasvavat tuollaista ihmeellistä holtitonta vänkyrää.

Suunnatonta helpotusta tähän ristiriitaiseen oloon tarjosi se, että isäntä piti muutaman vapaapäivän ja sai aivan ihanaa ja tarpeellista apuvoimaa yhteen meitä eniten ärsyttäneeseen ja siksi venyneeseen projektiin.Valtava määrä purkujätettä siirtyi pätkittynä katokseen; piha siistiytyi ja purkujäte pääsi hyötykäyttöön polttopuuksi :)

Arvatkaa vaan, paljonko lautaa tuolle alueelle mahtui? Enää jäljellä on jatkokäyttöön siirtyvät entiset olohuoneen lattian kannatinhirret, mutta nyt meillä on paikka, johon ne voi pinota :)

Nyt kehtaa jo kuvata pihaa niinkin, että nojailee talonseinustaan :)

Pakko tunnustaa, että kuvan vasemman reunan sovittelu tuotti vielä vähän tuskaa... Mutta se romumäärä ei ole enää yhtään mitään verrattuna tuohon apuvoimien ansiosta hävinneeseen rytöläjään.

Myös pohjoispuoli tontista muuttui paljon lohdullisemmaksi, vaikka onhan tuo vieläkin aika kamala. Mutta se oli todella paljon kamalampi, uskokaa tai älkää. Näistä ei ole ennen-kuvia, koska en yksinkertaisesti ole halunnut niitä kuvata.

Tässä hiukan kuvaa siitä, millaista täällä pahimmillaan on ollut ja on, edelleen. Entinen terassi purkujätekasana; tähän ei ole vielä koskettu lainkaan.

Oli kyllä mahtavaa tulla kotiin väsyneenä ja nähdä paljon lohdullisempi tilanne kuin se, mitä kotoa lähtiessä viimeiseksi katseli :) Taas tuli valtavasti lisää uskoa siihen, että tästä tulee vielä joskus ihan suunnattoman ihana paikka.

Kiitokset apuväelle myös minun puolestani <3

Ryönän raivausta ja kukkatouhuja

Mikä ihme siinä on, että joku asia ärsyttää niin vietävän paljon, ettei sitä meinaa mitenkään saada tehtyä pois ärsyttämästä? Meillä, kun kaikki on keskeneräistä, näitä juttuja tietysti on paljonkin, mutta tuo yksi kohta...

Tätä näkymää meillä ollaan tuijoteltu joka ainoa kerta kun olemme nenämme ulos ovesta pistäneet. Tuohon kasattiin kaikenlaista ryönää ja romua remontin aikana ja osa jäi sitten talvehtimaankin. Pikkuhiljaa olen niitä siitä sitten hävitellyt, mutta tuo kyseinen kasa on olltu tuossa pienen ikuisuuden. Ja harmittanut. 

Ryönäkasa toisesta suunnasta

Enpä oikein usko, että vieläkään olisin saanut tartuttua toimeen, ellei kiveyksen toisessa päässä olisi kukkia, jotka muuttivat edellisestä asunnosta mukana tänne. Viime vuonna vaan kuoppasin ne pikaisesti maahan ja nyt tahdoin saada ne aseteltua paikoilleen kasvamaan.

Entinen näkymä

Ei vaan antanut luonto periksi alkaa ehostamaan kukkamaata tuollaisen rytöläjän viereen, joten tarvittava inspiraatio löytyi kuin löytyikin, vihdoin :)

Ainakin roskattomampi näkymä

Ja toinen suunta...

Jaoin samalla maksaruohot ja nyt ne piilottelevat mukavasti lisäillyn turvemullan alla sateita odottelemassa. Piilotelkoot, ei tässä ole kiire mihinkään. Pääasia, että ovat nyt paikalla, jossa saavat kasvaa rauhassa.

Nuo maksaruohot ovat nimittäin kulkeneet mukanani aika matkan. Alun alkaen ne ovat peräisin kummitätini pihasta, äitini toi niitä minulle sieltä jätesäkillisen. Joka kerran muuttaessani olen napannut niistä alut mukaan. Värit tosin ovat tainneet sekoittua jo moneen kertaan, joten jännityksellä odottelen, minkäväristä kukkaa nuo lähtevät aikanaan tekemään. Josko ne tällä kertaa saisivat olla paikallaankin niin kauan, että ehtisivät raukat kukkia ;)