keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Lattiaa ja laatikoita

Huh hulinaa.

Ei oikeasti voisi uskoakaan, miten paljon tavaraa ihmisellä voi olla. Meillä taitaa asua ensiluokkaisia hamstereita, siis muuallakin kuin dunassa. En ymmärrä, missä kaikki tämä tavaramäärä on piilotellut tähän asti. Ajatus sadan tavaran elämästä on tuntunut viimeaikoina todella houkuttelevalta ;)

No, eiköhän tämä tästä, aikaa on maanantaihin ja todella paljon laatikoita on jo löytänyt tiensä Rauhalaan. Tänään saimme pakettiauton, joten voisi uskoa, että tahti senkun kiihtyy. Vielä kun koko omaisuutemme saisi varastoitua johonkin järkevästi Rauhalassa, niin voisi olla tyytyväinen.

Hiukan lisää toivoa tilanteeseen tuo se, että remontti edistyy vauhdilla.
Makuuhuoneen lattia eilen. Nyt lattiassa on jo eristeetkin.

Olohuoneen vanhat lattiapalkit. Nyt ne ovat ulkona ja tilalla on uusi koolaus.

Makuuhuone odottelee nyt sähkömiestä, sitten saamme lattian umpeen. Saatamme päästä muuttamaan alakertaan pikemmin kuin uskalsin toivoakaan. Tosin, parempi olla haaveilematta hyvästä aikataulusta, niin ei tarvitse pettyä.

Olohuoneen lattiapalkkien poisto vähän surettaa, noissa alkuperäisissä oli jotakin niin hienoa. Kun asiaa ajattelee järjellä, niin eihän nuo koskaan olisi näkyviin jääneet. Puhumattakaan siitä, että jos noista olisi suoraa lattiaa muistuttavaakin tahtonut tehdä, niin palapeliä rakennettaisiin vielä ensiviikollakin. Ehkä hirret löytävät uutta käyttöä jostakin muualta, missä ne ovat näkyvissäkin. Mutta silti. Ne olivat niin hienot.

Eiliseltä hirsien tilkitsemisreissulta. Noki kurkistelee aulasta.
Tänään kävin vesieristämässä vessan toiseen kertaan, viikonloppuna pitäisi saada laatat paikalleen. Sain apua aika yllättävältä taholta, tosin taisi apuri yllättyä itsekin työinnostaan; ei ainakaan remonttivaatteet olleet ihan tavanomaiset ;) Toki noilla kengillä ylettyy paremmin katonrajaan...

Vanhin ipana työntouhussa
Noki oli tahtonut myös jättää puumerkkinsä ensimmäiseen kerrokseen. Valitettavasti jälki tuli peitettyä tänään.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Tervehdys taas


Rauhalassa tapahtuu jatkuvasti, toisaalta joka päivä tekisi mieli hehkuttaa jotakin asiaa, mutta toisaalta taas kaikki on niin vaiheessa, ettei mistään saa tehtyä kunnon postausta.

Sähkötyöt ovat hyvässä vauhdissa, laajennusosan kaikki sähkötyöt saatiin laitettua piiloon. Olen siitä enemmän kuin iloinen, vaikka veikkaan, että sähkömies ei sitä ollut vetäessään sähköjohtoja välikatolle sammaleiden sekaan ;)

Kuvassa kummittelee vielä vanhat pintavedot.


Aulaa. Tälle seinälle tulee sähkökaappi, katto lasketaan alas niin, että johtoviidakko peittyy.

Vessa vei (tietysti) hieman oletettua enemmän aikaa; sähkötyöt, viemäröintien muutostyöt, eristykset, levytykset, kaadot, tasoitukset... Niin, mitään ei tapahdu itsestään. Ilmatkaan eivät olleet puolellamme, eikä vesieriste "yllättäen" kuivu normiajassa sateisella ja kolealla ilmalla lämmittämättömässä talossa. Vessa ei siis valmistu ennen muuttoa. Onneksi meillä on loistava ulkohuussi ;)

Kun vessaa ei päässyt jatkamaan, niin eteisen lattia pääsi työlistalle. Nyt eteinen on eristetty ja levytetty, eipähän tarvitse sitä sitten enää asumisen keskellä tehdä. Lattialämmitystä ja laatoitusta toki sekin vielä odottaa, mutta onpahan edes tukeva levytys niiden väliaikaispatenttien tilalla. Mukavampi kanniskella tavaroita yläkertaan, kun lattia on tukeva.


Katon pellitys on vihdoin valmis, piippu- harja- ja reunapellitkin ovat kaikki paikoillaan. Otsalaudoitus on vielä kesken ja saakin odottaa, ulkotyöt jatkuvat kunhan sisätilat ovat asumiskelpoisemmassa kunnossa.

On meillä sentään välillä hauskaakin ehditty pitämään kaiken toheltamisen ja pakkailun lomassa.

Pihan ainoa huvitus on köysi, ipanat keinuvat siinä harvinaisen usein.

Juhannusjuhlillakin ehdittiin piipahtaa sen verran, että kokko nähtiin.



Saa katsoa, miten mun netissäroikkumiseni käy kun Rauhalaan päästään. Sähköt kun ovat alkuun jatkojohdon varassa ja netin toiminnasta ei ole mitään havaintoa. Puhelimella onneksi pääsee ainakin sen verran linjoille, että jotakin päivityksiä varmasti tulee.

Ensiviikolla alkaa makuuhuoneen lattianteko ja kun se on valmis, homma jatkuu olohuoneessa. Eiköhän meillä sentään syksyllä jo ole lattiat kiinni, ikkunat paikallaan ja ulkovuori kunnossa. Toivossa on hyvä elää ;)

 

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Vessapohdinnan lopputulos

Nyt tosiaan on vessan kaluste- ja sijoitteluasiat tiedossa, vihdoin.

Tuo tila oli todella hankala pohtia, koska se on hieman haastavan mallinen ja pieni. Lisähaastetta tarjoili suuri ikkuna, eikä hommaa helpottanut lainkaan valitsemamme kalustuskaan...

Pikainen pohjapiirros paintilla, mittasuhteista ei ole tietoakaan.

Vessan koko on n.160x300cm ja ikkuna vei käytännössä koko päätyseinän. Pohdimme jopa oviseinän purkua ja siirtoa, sillä olisi saanut lisäleveyttä vessaan noin 11cm. Luovuimme kuitenkin tästä vaihtoehdosta, koska se osoittautui saavutettavaan hyötyyn nähden aivan liian työlääksi ja aikaavieväksi. Kun vihdoin keksimme, että vessan ikkunan pystyy helposti kaventamaan ja saamme pesutornin ja lämminvesivaraajan siihen kulmaan, niin suunnitelma oli valmis.

Alusta lähtien oli selvää, että meille tulee kompostoiva wc ja suihkukaappi. Nuo kaksi sitten aiheuttivatkin sijoittelussa eniten päänvaivaa. Pöntöksi valikoitui Biolanin Naturum ja suihkukaapiksi Schönbergin Black Diamond Suihkukaapin valinnassa ratkaiseva pointti oli tilavuus suhteessa kapeuteen, pituutta kun vessassa riittää ihan kiitettävästi.Suorakaiteen muotoisia suihkukaappeja ei markkinoilla kovin paljon ole, varsinkin kun emme missään tapauksessa halunneet mitään ylimääräisiä toimintoja suihkuun. Onneksi löysimme sangen toimivan, mielestämme kauniin ja myös ihan kustannustehokkaan vaihtoehdon.

Vessaan tulee lattialämmitys, lattia ja seinät laatoitetaan. Yllättäen seinälaatat ovat vielä mysteeri, mutta eiköhän sekin tällä viikolla ratkea.

Toivottavasti saan pian kuvia valmistuvasta vessasta ;)









sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Rauhalan turvallisuus ;)

Tänä viikonloppuna perehdyimme Rauhalan hälytys- ja vartiointijärjestelmän päivitykseen. Meillä toki on ennestään sangen hyvä ja toimiva hälytys-yksikkö, mutta sen kapasiteetti ei oikein tunnu riittävältä tuollaiseen keskellä-ei-mitään sijaitsevaan kohteeseen, vaan se selvästi kaipaa rinnalleen hiukan kookkaampaa kaveria. 

Tässä nykyinen hälyttimemme, Noki.




Muutenkin olen kaipaillut jo pidempään itselleni hiukan isompaa kaveria ja kun Rauhalan hankintaa aloimme miettiä, nousi koirakysymys pintaan kuin itsestään.

Rotua emme edes sen paremmin miettineet, valinta oli itsestäänselvä. Enemmän aiheutti päänvaivaa sopivan yhdistelmän löytäminen ja vielä niin, että pennun luovutus sopisi muuttoaikataulumme kanssa yksiin. Odotus oli aika piinaavaa, sillä pentu oli alustavasti varattu jo ennen kuin astutuksen onnistumisesta oli varmuutta. Iloisen ultrauutisen jälkeen jännäsimme sitä, syntyykö pentueeseen poikaa ja vielä perjantaina epäilin mahtaako kumpikaan pojista tuntua meille sopivalta. Turhaan taas murehdin :) Pentu valitsi meidät, ei meidän tarvinnut päätämme moisella asialla vaivata. Pikkuinen tarkisti ensin, onko isännän sormia mukava natustaa ja sen jälkeen köllähti nukkumaan isännän jalkoihin. Siinä hetken lepäiltyään pentu siirtyi emännän seuraan, eikä siitä sitten koko vierailumme aikana poistunut enää mihinkään.

Rauhalan uusi vahti


Kuvia tuli otettua harmittavan vähän, mutta jotenkin paikanpäällä ollessa kuvaaminen ei tuntunut lainkaan mielenkiintoiselta hommalta, oli jotakin muutakin tekemistä. Vielä pitäisi malttaa neljä viikkoa, ennenkuin pojan saa kotiin.

Onneksi näille viikoille on tekemistä enemmän kuin runsaasti. Pitäisi saada pakattua tavarat ja laitettua Rauhalaa valmiiksi kuun vaihteessa tapahtuvaa muutoa varten. Saattaa jopa tulla hienoinen kiire. Toisaalta en osaa enää stressata yhtään mistään.

Me muutamme aluksi yläkertaan ja ainoa remonttitavoite ennen muuttoa onkin vessa ja eteisen lattia. Ei niistä voi tulla ongelmaa, eihän?

Tänäänkin ehdimme käväistä Rauhalassa. On uskomattoman turhauttavaa mennä sinne ja lähteä pois. En malta odottaa, että saamme olla kotona koko ajan, oli remontin keskellä asuminen kuinka rasittavaa tahansa. Luulisi, että saisi enemmän aikaankin kun ei tarvitsisi juosta kahden paikan väliä jatkuvasti.

Päivän eväät. Suunnittelulistalle pääsi kunnon kesäkeittiö. 





sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Jaarittelua Rauhalassa

Tässä se nyt on, ensimmäinen postaus Rauhalasta :)

Sähköntulo on edelleen rajallista; jatkojohto ylettyy pihalta ullakon rappusille, mutta sehän riittää läppärin lataamiseen. Tätä tekstiä kirjoittelen keittiössä aamukahvia juodesssa.

Olemme viettäneet täällä taas pitkän viikonlopun, tulimme jo keskiviikkona. Tänään pitäisi lähteä taas pois. Ei huvittaisi.

Katto näyttää jo ihanan valmiilta, vaikka viimeistelytöitä vielä onkin jäljellä. Ihmeellistä, miten suora katto ja uudet otsalaudat voivat muuttaa koko talon ilmeen aivan toisenlaiseksi.

Talo silloin joskus ennen kauppoja
Uusi katto

Perjantaina kiertelimme kaupoissa, nyt alkaa vessan tuleva ulkonäkö ja ratkaisut olla selvillä. Ei  hetkeäkään liian aikaisin, sillä vessa on seuraava remonttikohde. Vessasta menee oikeastaan kaikki uusiksi, onneksi siellä ei ollut enempää valmista. Lattiasta on jo poistettu levytys ja eristepurut, purujen säkittäminen oli aika pölyinen savotta. Viemäröintejä pitää muuttaa ja haluamme hiukan enemmän lämpöeristettä lattiaan.


Teimme itsemme kanssa kompromissin tuon laajennusosan remontoinnin suhteen. Se tullaan tekemään nykyaikaisilla materiaaleilla, toisin kuin varsinainen vanhan talon puoli. Ratkaisu ei ollut helppo -eikä syntynyt ihan kivutta- mutta toisaalta ajatus noin kymmenen vuotta sitten aloitetun uudis-siiven ryppyotsaisesta perinnerakentamisesta alkoi naurattaa jo itseäkin. Miksi hankaloittaa remonttia ja tulevaa elämistä täällä, kun laajennusosan nykyaikainen rakentaminen ei vaikuta millään tavalla talon hirsiosan toimivuuteen.

Kaikenlaisten touhuiluiden lomassa ehdimme eilen tehdä myös kunnon lenkin, koiran ja itsemme iloksi. Maisemat täällä eivät ole lainkaan huonoimmasta päästä :)




.