sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Rauhalan turvallisuus ;)

Tänä viikonloppuna perehdyimme Rauhalan hälytys- ja vartiointijärjestelmän päivitykseen. Meillä toki on ennestään sangen hyvä ja toimiva hälytys-yksikkö, mutta sen kapasiteetti ei oikein tunnu riittävältä tuollaiseen keskellä-ei-mitään sijaitsevaan kohteeseen, vaan se selvästi kaipaa rinnalleen hiukan kookkaampaa kaveria. 

Tässä nykyinen hälyttimemme, Noki.




Muutenkin olen kaipaillut jo pidempään itselleni hiukan isompaa kaveria ja kun Rauhalan hankintaa aloimme miettiä, nousi koirakysymys pintaan kuin itsestään.

Rotua emme edes sen paremmin miettineet, valinta oli itsestäänselvä. Enemmän aiheutti päänvaivaa sopivan yhdistelmän löytäminen ja vielä niin, että pennun luovutus sopisi muuttoaikataulumme kanssa yksiin. Odotus oli aika piinaavaa, sillä pentu oli alustavasti varattu jo ennen kuin astutuksen onnistumisesta oli varmuutta. Iloisen ultrauutisen jälkeen jännäsimme sitä, syntyykö pentueeseen poikaa ja vielä perjantaina epäilin mahtaako kumpikaan pojista tuntua meille sopivalta. Turhaan taas murehdin :) Pentu valitsi meidät, ei meidän tarvinnut päätämme moisella asialla vaivata. Pikkuinen tarkisti ensin, onko isännän sormia mukava natustaa ja sen jälkeen köllähti nukkumaan isännän jalkoihin. Siinä hetken lepäiltyään pentu siirtyi emännän seuraan, eikä siitä sitten koko vierailumme aikana poistunut enää mihinkään.

Rauhalan uusi vahti


Kuvia tuli otettua harmittavan vähän, mutta jotenkin paikanpäällä ollessa kuvaaminen ei tuntunut lainkaan mielenkiintoiselta hommalta, oli jotakin muutakin tekemistä. Vielä pitäisi malttaa neljä viikkoa, ennenkuin pojan saa kotiin.

Onneksi näille viikoille on tekemistä enemmän kuin runsaasti. Pitäisi saada pakattua tavarat ja laitettua Rauhalaa valmiiksi kuun vaihteessa tapahtuvaa muutoa varten. Saattaa jopa tulla hienoinen kiire. Toisaalta en osaa enää stressata yhtään mistään.

Me muutamme aluksi yläkertaan ja ainoa remonttitavoite ennen muuttoa onkin vessa ja eteisen lattia. Ei niistä voi tulla ongelmaa, eihän?

Tänäänkin ehdimme käväistä Rauhalassa. On uskomattoman turhauttavaa mennä sinne ja lähteä pois. En malta odottaa, että saamme olla kotona koko ajan, oli remontin keskellä asuminen kuinka rasittavaa tahansa. Luulisi, että saisi enemmän aikaankin kun ei tarvitsisi juosta kahden paikan väliä jatkuvasti.

Päivän eväät. Suunnittelulistalle pääsi kunnon kesäkeittiö. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti