Kiirettä ja iloa :)

Kuinka ihmeessä tälläisen projektin keskellä elävä ihminen saa edes päähänsä lähteä lyhyeenkään koulutukseen kesken pahimpien kevät-tohinoiden? No, sitä se on, kun ei ole järjellä pilattu ;) Onneksi sentään koulutus on ollut niin mieleistä ja mielenkiintoista, että muistiinpanovihko on täyttynyt oikeasti koulutukseen liittyvästä materiaalista, eikä pihasuunnitelmista, kuten olisi helposti voinut käydä.

Onhan se silti vähän välillä harmittanut, ettei ehdi, eikä niin jaksakaan pihalla puuhastella kun opiskelu täyttää elämää niin täysin nämä pari viikkoa; ei onneksi kauempaa. Aamuisin kelistä riippumatta on silti ollut ihan pakko käväistä aamukahvimukin kanssa kurkkaamassa, miten vihdoin paikalleen saadut ja rankasti jaetut maksaruohot voivat

Hyvinhän ne voivat, kasvu on ollut ihan järjettömän nopeaa :)

Ja tietysti vielä tarkistamassa toisen kukkapenkin tilanne.

Mikä ihme näitä vaivaa? Ne kasvavat tuollaista ihmeellistä holtitonta vänkyrää.

Suunnatonta helpotusta tähän ristiriitaiseen oloon tarjosi se, että isäntä piti muutaman vapaapäivän ja sai aivan ihanaa ja tarpeellista apuvoimaa yhteen meitä eniten ärsyttäneeseen ja siksi venyneeseen projektiin.Valtava määrä purkujätettä siirtyi pätkittynä katokseen; piha siistiytyi ja purkujäte pääsi hyötykäyttöön polttopuuksi :)

Arvatkaa vaan, paljonko lautaa tuolle alueelle mahtui? Enää jäljellä on jatkokäyttöön siirtyvät entiset olohuoneen lattian kannatinhirret, mutta nyt meillä on paikka, johon ne voi pinota :)

Nyt kehtaa jo kuvata pihaa niinkin, että nojailee talonseinustaan :)

Pakko tunnustaa, että kuvan vasemman reunan sovittelu tuotti vielä vähän tuskaa... Mutta se romumäärä ei ole enää yhtään mitään verrattuna tuohon apuvoimien ansiosta hävinneeseen rytöläjään.

Myös pohjoispuoli tontista muuttui paljon lohdullisemmaksi, vaikka onhan tuo vieläkin aika kamala. Mutta se oli todella paljon kamalampi, uskokaa tai älkää. Näistä ei ole ennen-kuvia, koska en yksinkertaisesti ole halunnut niitä kuvata.

Tässä hiukan kuvaa siitä, millaista täällä pahimmillaan on ollut ja on, edelleen. Entinen terassi purkujätekasana; tähän ei ole vielä koskettu lainkaan.

Oli kyllä mahtavaa tulla kotiin väsyneenä ja nähdä paljon lohdullisempi tilanne kuin se, mitä kotoa lähtiessä viimeiseksi katseli :) Taas tuli valtavasti lisää uskoa siihen, että tästä tulee vielä joskus ihan suunnattoman ihana paikka.

Kiitokset apuväelle myös minun puolestani <3