tiistai 9. syyskuuta 2014

Vaatekaappiongelman ratkaisu :)

Olemme tuskailleet puuttuvien vaatekaappien kanssa talon ostosta lähtien. Myös harmaantumista on tämän(kin) aiheen johdosta ilmennyt. ;)

Meillä on yksi kaappi, joka asuu ullakolla vielä toistaiseksi. Kaappi ei ole kovin täydellinen; pintakäsittely on uusinnan tarpeessa ja -pahinta kaikessa- kaappi on sahattu kahteen osaan. Käyttökelpoisen siitä toki saa.

Mutta kun se yksi kaappi ei riitä mihinkään. Eteiseen tarvitaan isännälle työvaatekaappi; noita nokisia vaatteita kun ei oikein avonaulakossa viitsi säilytellä. Makuuhuoneeseen tarvitaan myös välttämättä enemmän kaappitilaa. Kahden vaatefriikin elämä yhdellä vaatekaapilla olisi aivan tuhoontuomittu ajatus ;)

Moneen kertaan ehdimme ajatella sitä vaihtoehtoa, että joko tekisimme kiinteät kaapit tai ostaisimme perus-vaatekaapit, mutta kumpikaan vaihtoehto ei houkutellut. Kerta toisensa jälkeen löysimme itsemme selailemasta kaappien myynti-ilmoituksia, niin oikeasti vanhojen kuin uustuotannonkin. Mutta kun ei löydy, niin ei löydy. Tai siis olisi löytynyt, jos budjetti olisi rajaton, mutta kun ei ole. Vähän väljemmällä budjetilla olisimme jo todennäköisesti teettäneet kaapit, vaikka tylsä ratkaisu sekin olisi ollut.


Vihdoin sitten löytyi nettikauppa, jossa valikoimaa ei puutu ja hinnat ovat järkevät. Riemu oli katossa :) Tilauslomakkeella tilaaminen tuotti pienen epätoivon hetken, siis mitä, eikö täältä pystykään tilaamaan Suomeen? Sähköpostiin onneksi vastattiin lähes välittömästi. Unelmia täydellisempi kaappi loistavan kaverinsa kanssa saatiin maksettua ja kuljetustakaan ei tarvinnut odotella kyllästymiseen saakka. Sunnuntaina maksetut kaapit ilmestyivät kotiin maanantai-iltana. Ja todella kotiin, siis sisälle asti ja kohtuuhintaan. Varsinkin makuuhuoneen kaapin kantamista katsellessa oli pakko todeta, että ihan helpolla rahtihinta ei tullut tienatuksi, mutta näppärästi pojat siitä selvisivät.

Isännän työvaatekaappi :) Kuvaaminen oli hiukan haastavaa hyvin hämärässä ja ahtaassa tilassa.
Työvaatekaappi on muuten kunnossa, mutta oikeasta yläreunasta on koriste irronnut ja vasemmalta puuttuu pieni koristelistanpätkä. Onneksi puuttuvan listan voi "lainata" oikealta puolelta, joka ei jää näkyviin. Muuten kaappi kaipaa vain sisäpuolen vahausta ja vaatetankoa kannattimineen. Tai no, pieni kuivuminen tuskin tekisi pahaa turvonneelle ovelle ja laatikolle ;) 

 Makuuhuoneen kaappi ei ole parhaillaan kovin kuvauksellinen; se lepää makuuhuoneessa kyljellään vailla koristeita. Siitä saatte siis nyt vain myyntikuvan verran maistiaisia. Luulisin, että kunhan kaappi pääsee laitettavaksi ja vihdoin laitettuna paikoilleen, niin siitä saatte lukea ja katsella kuvia kyllästymiseen asti ;)

Tämä kaappi kaipaa vähän enemmän työtä, alkaen jalan fiksauksesta ja pintakäsittelyn uusimisesta. Muuten puuosat ovat sangen hyväkuntoiset tuonikäiseksi kaapiksi.

Makuuhuoneen kaappi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti