tiistai 15. huhtikuuta 2014

Mitä on Rauhala

Olisi kai tarpeen hiukan kertoa lukijoillekin paikasta, jonka ympärille aloin blogia rakentamaan. Eilen oli tunnelma niin katossa, ettei järkevän tekstin syntymiseen ollut pienintäkään edellytystä, tänään voisi ehkä onnistua ;)

Rauhalan viimeisimpiin vaiheisiin kuuluu ulosmittaus, eli teimme talokaupat voudin kanssa. Siitä johtuen tietoja remonttien vaiheista ja ajankohdista ei oikein ole. Edellinen omistaja on tehnyt puolestamme lähes kaiken purkutyön, joten pääsemme aloittamaan lähes puhtaalta pöydältä talon historiasta tinkimättä. Mahtava tilaisuus :) Kaikki mitä on tehty on onneksi jäänyt sen verran vaiheeseen, että tiedämme, että materiaalit ja tekotavat ovat olleet oikeat, muovia, lastulevyä ja lasivillaa talosta siis ei löydy.

Yritän pitää tämän postauksen painopisteen siinä, mitä Rauhalassa jo on, siis hyvää, sitä, mihin ihastuimme.


Pystyssä on siis hirsikehikko, siitä ei paljon pahaa sanottavaa löytänyt kukaan monista paikalla juoksuttamistamme ihmisistä. Yksi tai kaksi hirttä on uusittava ainakin osittain, mutta työn tulevan tekijän mukaan "se on päivän homma". Eteläseinustalta hirret ovat ilmeisesti olleet aika roisissa kunnossa, koska edellinen asukas on päätynyt poistamaan hirret ja tekemään tilalle uuden seinän.


Se hiukan harmittaa, olisihan se nyt ollut kiva, että hirsitalo olisi ollut kokonaan hirsirakenteinen. Pohdimme hetken sitä vaihtoehtoa, että olisimme vielä kerran purkaneet eteläseinustan ja teettäneet sen hirrestä, mutta koska taloon on tulossa ulkovuoraus ja ulkoseiniin lämpöeriste myös sisäpuolelle niin ajatus piiloon jäävän rakenteen uusimisesta vain siksi, että sen tietäisi olevan hirttä ei oikein tunnu järkevältä, eikä tarkoituksenmukaiselta.  Perustuksissa ei myöskään ole mitään vikaa, eli talo on seissyt ylpeästi paikallaan reilut sata vuotta.

Lisäksi Rauhalassa on alkuperäiset tulisijat; keittiössä leivinuuni ja puuhella, olohuoneessa ja alakerran makuuhuoneessa on ihanat kaakeliuunit <3 joissa ei ole vikaa, samoin savupiippu on ok.

Muitakin alkuperäisiä ihanuuksia löytyy käyttökelpoisessa kunnossa. Ihanat väliovet ovat pintakäsittelyä vailla, mutta muuten täysin ok, samoin valtaosa ikkunoista on kunnossa. Löysimme vessasta myös olohuoneeseen ikkunat, edellinen asukas on teettänyt uudet pokat, ne ovat enää lasitusta ja pintamaalia vailla.

 Eteisen ovet, mun ehdottomat lempparit :) Nämä ovet ovat ilmeisesti ennen laajennusosaa palvelleet olohuoneen ovina (olkkarin ovi näkyy kuvassa taustalla) mutta nyt ne ovat ihan omalla paikallaan. Olkkarin ovi tulee tulevaisuudessa lähtemään kokonaan ja ronskisti pienennetty oviaukko palautetaan entiseen kokoonsa.
Muut ovet ovat tälläisia, kuvassa vessan ovi. Kuvaushetkellä oli ne viimetalven ainoat kunnon pakkaset, siitä "kuurankukkaset" kaikkialla.Vasemmassa reunassa näkyy yläkerran ovi, joka yllättäen on vaihtumassa alkuperäiseen ;)


Kuvat on otettu siis uudehkosta laajennusosasta, tekoajasta meillä ei ole mitään tietoa. Laajennusosa on myös hyvin vaiheessa, kuten näkyy.


Vessakin on todella aihio, mutta pääasia, että meillä on tila, johon saamme sisäwc:n ja pesutilat.

Hei jee, sain esiteltyä käytännössä eteisen (ja vessan, eikös sen paikka ole aina vierailulla fiksua selvittää ensimmäisenä?) Ehkä seuraavassa postauksessa saatan päästä jo peremmälle, ellen sitten pihatöiden inspiroimana ole ihan pihalla, kirjaimellisesti. Sen näkee sitten ;)




2 kommenttia:

  1. Voi apua mä en kestä! Kuvat täynnä kauneutta ja aarteita. <3 Olen tosi onnellinen teidän puolesta, nyt vaan tuhannesti tsemppiä Rauhalan kunnostamiseen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tsemppiä tässä todella tarvitaan ;)

      Poista