tiistai 17. toukokuuta 2016

Luomutarhuri vs vuohenputket II

Vuohenputkien hävittäminen koivutisleellä näyttää onnistuvan.

Jo ruiskutuspäivänä osa vuohenputkista alkoi näyttää sangen epäviihtyviltä.

Ruiskutuspäivän iltana



Tarkastaja tutkimassa tuloksia

Sateet tulivat testin dokumentoinnin kannalta vähän huonoon aikaan. Se kasvusto, joka on kunnolla ruiskutettu on kuollut, mutta sen tilalle on jo ehtinyt kasvaa uutta.

Koivutislettä todella saa ruiskuttaa kohtuullisen runsaasti, että se tappaisi vuohenputken. Ohut kerros lopettaa kyllä lehden kasvun ja varmasti häiritsee yhteyttämistä, joten ei sekään vuohenputken viihtyvyyttä lisää.


Mainittakoon, etten omaa sopimusta Charcoalin tai minkään muunkaan tahon kanssa, eikä minulla muutenkaan ole centtiäkään kiinni koivutisleen tuotannossa tai markkinoinnissa. Kerron rehellisen mielipiteeni tuotteesta paitsi siksi, että tykkään tehdä testejä ja kirjailla niitä muistiin myös siksi, että olen kurkkuani myöden täynnä tehomaataloutta ja kemianteollisuuden lobbausta. Sen kerran, kun löydän hyvän, ympäristölle haitattoman tuotteen, joka tarjoaa Monsanton ja kavereiden maapallonraiskaukselle vaihtoehdon, kerron siitä varmasti.

Iloista loppuviikkoa :) 


2 kommenttia:

  1. Tällaiset puolueettomat testidokumentit ovat niitä parhaita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos kelpaa :)

      Puolueettomat ovat niitä ainoita, joita itse viitsin lueskella.

      Poista