perjantai 24. huhtikuuta 2015

Hirttä ja puutuhkalipeää

Kun keittiön katto saatiin maalattua, on vihdoin ja viimein keittiön seinien vuoro. Kuten tuttua, kaikki meillä tapahtuu hitaasti, mutta varmasti.

Ensin siistittiin hirsiseinän riveykset ja sitten hirsien kimppuun.

Pelkäsin, että keittiön seinä on pakko hioa, koska uuninvierushirret olivat ihan kamalan näköiset. Puuhella on ilmeisesti ollut joskus leivinuunin toisella sivustalla tai muuten kokonaan eri mallinen, koska hirret olivat kauttaaltaan savilaastissa.


Kuva on ajalta ennen oviaukon laajennusta,mutta yllättäen ainoa, jossa näkyy tuo laastisuus kunnolla.

 Koska mulla sattui olemaan puutuhkalipeää valmiina, oli ihan pakko kokeilla, onnistuuko tuon seinän pesemään puhtaaksi. Yllätys oli aikamoinen, vaikka ajoittain tuleekin harrastettua yltiöpäistä optimismia.



Ennen

Välissä
Hirret lähtivät lipeällä ja juuriharjalla jo kertapesulla lähes puhtaiksi. Tulos oli niin uskomaton, että aloin epäillä sitä, ettei laasti olisi ollutkaan kovin pahasti kiinni hirressä, joten pesin yhden hirren pelkällä vedellä ja juuriharjalla huuhtelun yhteydessä. Eron näkee kuvasta kyllä...

Ihme tavaraa, ei mitenkään uskoisi, että sekoittamalla tuhkaa ja kuumaa vettä syntyy noin tehokas puhdistusaine.

Seinä vaatii vielä toisen pesun ja öljyämisen, mutta säästyimme hiomiselta ja hiontapölyn siivoamiselta. Olen aikas onnellinen siitä :)

2 kommenttia:

  1. En voi kuin ihailla noita hienoja seiniä! Mä haikailen sitten taas mökillä hirsiseinien käsittelyä valkoiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllähän näissä silmä lepää.

      Tosin ajoittain, kun rystyset verillä ja kädet täynnä tikkuja (en sitten niin mitenkään opi käyttämään hanskoja) noita laittelee kuntoon tulee mietittyä sitä, miten paljon helpommalla olisi päässyt kun olisi vaan päälystänyt seinät. Tosin en vieläkään ole keksinyt, että millä, koska mikään muu kuin hirsi ei omasta mielestä noihin seiniin kuulu.

      Tsemppiä mökkiremppoihin :)

      Poista