keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Viimeisen ruuvin kirous

Kun kerran olen vakaasti päättänyt, että kevät on tullut, niin se tarkoittaa tietysti myös sitä, että pihalla voi tehdä muutakin kuin puutarhatöitä.

Meillä kun parhaillaan ei ole kunnollisia puutyötiloja, koska lähes koko irtaimistomme asuu edelleen autotallissa, teen maalinpoistot ja hionnat terassilla.

Eilen sitten päätin vihdoin avata ulkohiontakauden ja tehdä loppuun ne hermoni vieneet likapyykkikorit, (juttua täällä) Hyviä niistä ei tullut, joten ei nyt huvita kuvata niitä. Kelvolliset kuitenkin ja ovat paikallaan, hyvä niin.

Siitä sitten päästiin seuraavaan projektiin. Aloittelin loppukesästä vähän maalinpoistoa terassin alta löytyneelle pikkukaapille ja se on talvehtinut vessassa. Nyt kun jouduin siirtämään sitä kuitenkin, se pääsi verstaalle.


Tuo on ilmeisesti vanha sairaalan yöpöytä. Mitään alkuperästä kertovia tekstejä siitä ei löydy, vaikka alkuperäisessä maalissa olikin. Mun mielestäni tuo on sangen kaunis kapine, joten roisiksi päässeestä ulkomuodosta huolimatta siitä on tulossa vielä käyttöesine.


Ainoa asia, josta en vanhojen huonekalujen kunnostamisessa pidä, on purkaminen. Jostakin vimmatun syystä viimeinen ruuvi alkaa aina tekemään kiusaa. No, totta puhuakseni tässä teki kiusaa jokunen muukin ruuvi, sen verran ruosteisia kavereita olivat, mutta kuitenkin. Se viimeinen on aina pahin.

Tämä oli vielä suhteellisen pala kakkua. Ruuvin sai vedettyä väkisin ylös.

Koko purkutyön oikeasti viimeinen ruuvi. Ei liiku. Ei mihinkään. Muut saranoiden ruuvit tottelivat tietysti ihan kivasti, eihän tässä muuten mitään outoa olisikaan. Mutta tämä, ei millään.

Sarana antoi periksi, ruuvi ei. Eikä emäntä.

Ja vihdoin, pihdeillä irtosi.
 En voi mitenkään käsittää, miten yksi perhanan pieni ruuvi voi olla niin haastavaa saada irti.

No, vihdoin koko komeus oli osina. Ajoittain tuli kyllä mietittyä, onko tuon kunnostamisessa mitään järkeä. Motivaatiota ei onneksi tarvinnut kovin kaukaa hakea, pelkkä ajatus siitä, että menisin Jyskiin huonekaluostoksille antoi kummasti uutta puhtia ja intoa kunnostukseen ;)

Nyt on maalit poistettu ja tarpeelliset korjaustyöt tehty. Toki hentoinen lumisade yritti kertoa, ettei niin kevät vielä ole kuin tahdon kuvitella, mutta kuumailmapuhaltimen kanssa puuhaillessa tarkeni ihan hyvin avokäsin. Saas katsoa, miten hioessa käy.

Aika orvon näköinen kasa, vai mitä?





Tänään saan nuo kitattua, tarkoitus olisi saada ne maalauskuntoon viikonlopuksi, että saan maalattua ne samalla kun keittiön katto (toivottavasti) vihdoin saa maalinsa.

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana pikku pöytä!! Hyvä kun löyty puhtia uuden elämän antamiseen :D

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana pikkukaappi! Laitoin sullekin haastetta tulemaan, joten käy lukemassa:
    https://itusilmu.wordpress.com/2015/04/14/the-liebster-award/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se ihana, tulis vaan joskus valmiiksi ;) Yllättäen siinä oli himppasen enemmän hommaa kun ensinäkemältä ajattelinkaan. Mutta jonakin päivänä... ;)

      Kiitokset haasteesta. Pitää yrittää vastailla siihen vaikka heti maanantaina.

      Poista