sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Jaarittelua Rauhalassa

Tässä se nyt on, ensimmäinen postaus Rauhalasta :)

Sähköntulo on edelleen rajallista; jatkojohto ylettyy pihalta ullakon rappusille, mutta sehän riittää läppärin lataamiseen. Tätä tekstiä kirjoittelen keittiössä aamukahvia juodesssa.

Olemme viettäneet täällä taas pitkän viikonlopun, tulimme jo keskiviikkona. Tänään pitäisi lähteä taas pois. Ei huvittaisi.

Katto näyttää jo ihanan valmiilta, vaikka viimeistelytöitä vielä onkin jäljellä. Ihmeellistä, miten suora katto ja uudet otsalaudat voivat muuttaa koko talon ilmeen aivan toisenlaiseksi.

Talo silloin joskus ennen kauppoja
Uusi katto

Perjantaina kiertelimme kaupoissa, nyt alkaa vessan tuleva ulkonäkö ja ratkaisut olla selvillä. Ei  hetkeäkään liian aikaisin, sillä vessa on seuraava remonttikohde. Vessasta menee oikeastaan kaikki uusiksi, onneksi siellä ei ollut enempää valmista. Lattiasta on jo poistettu levytys ja eristepurut, purujen säkittäminen oli aika pölyinen savotta. Viemäröintejä pitää muuttaa ja haluamme hiukan enemmän lämpöeristettä lattiaan.


Teimme itsemme kanssa kompromissin tuon laajennusosan remontoinnin suhteen. Se tullaan tekemään nykyaikaisilla materiaaleilla, toisin kuin varsinainen vanhan talon puoli. Ratkaisu ei ollut helppo -eikä syntynyt ihan kivutta- mutta toisaalta ajatus noin kymmenen vuotta sitten aloitetun uudis-siiven ryppyotsaisesta perinnerakentamisesta alkoi naurattaa jo itseäkin. Miksi hankaloittaa remonttia ja tulevaa elämistä täällä, kun laajennusosan nykyaikainen rakentaminen ei vaikuta millään tavalla talon hirsiosan toimivuuteen.

Kaikenlaisten touhuiluiden lomassa ehdimme eilen tehdä myös kunnon lenkin, koiran ja itsemme iloksi. Maisemat täällä eivät ole lainkaan huonoimmasta päästä :)




.

2 kommenttia: